domenica 28 novembre 2010

Jälleen yksi viikko lähempänä joulua!

Tuntuu, että aina on aamu ja aina on ilta. Kamalaa kiirettä ja nukkuakin pitäs keretä. Nyt on kyllä sellainen aika vuodesta, että ei oikein meinaa motivaatiota löytyä tuohon työntekoon. Se on varmaankin sen merkki, että joululoma tulee tarpeeseen. Joka päivä ollaan lähempänä joulua, en malttaisi millään odottaa, että pääsee äitin ruuille. Jouluna syödään sitten kaikkea muuta kuin pastaa! :)

Täälläkin alkaa pikkuhiljaa syksy muuttua talveksi. Asteet pyörivät 3 ja 0 välillä. Yöpakkasiakin on ollut parina yönä. Perjantaina satoi lunta ja samoin toissa yönä, harmillisesti sulaa vain heti pois. Olisi kyllä suotavaa, että joku aamu herätessä olisi oikein kunnon lumimyräkkä, sillä silloin olisi tiedossa vapaapäivä! :)

Ensi viikolla onneksi taas päiväkotiasiat menevät eteenpäin. Nyt on ollut senkin suhteen vähän sellainen "soutaa-huopaa" -fiilinkiä. Vähän kasvatellaan hermoja lisää! Käytiin jo yhden kiinteistövälittäjän puheilla viime viikolla ja oli jo sellainen meininki, että rakennushommat taitaa jäädä, mutta sitten perjantaina taas tuli sellainen fiilis, että jos kuitenkin vielä koitetaan hakea jonkunlaista ratkaisua tuohon rakennusprojektiin, koska paikka olisi enemmän kuin hyvä. Ja olisihan se sitten ihan uusikin... Meinaa vain summassa olla liikaa numeroita. :/ Noh, saa nähdä tiistaina kun mennään taas vääntämään kättä... :) Tässä aletaan olemaan jo siinä vaiheessa vuotta, että jos halutaan ensi syyskuuksi päiväkoti auki niin alkaa tulemaan jo pieni kiire, mutta toivoa vielä on! :)

Taidan tästä lähteä valmistelemaan vielä ensi viikon ohjelmaa töihin. Onneksi ei oo jäänyt ollenkaan viime tippaan suunnittelut... ;) Jospa sitä taas jostain löytäisi jonkun energiapiikin näille viimeisille viikoille ennen joulua. Mutta onneksi tuo meidän pk-projekti pitää mielen virkeänä.

Mukavata viikkoa!!! Buona settimana a tutti!!!

Nessun commento:

Posta un commento