domenica 12 settembre 2010

Sunnuntain päiväkahvit

Eilinen ilta meni AC Milanin ottelua katsoessa ja siitä ilta jatkui kaupungin hulinaan. Aamusta piti kiirehtiä heti ensimmäisenä kauppaan. Sunnuntaisin ruokakaupat eivät ole auki, ainoastaan tiettyinä sunnuntaina. Tänään onneksi lähikauppa oli auki klo13 asti, joten saatiin tärkeimmät ruoat hankittua. Vaatekaupat sen sijaan ovat auki. Maanantai on sellainen päivä, että monet vaatekaupat ovat kiinni koko päivän, osa aukeaa illaksi. Mutta Milanon keskustassa kaupat ovat auki päivästä riippumatta aamusta iltaan.

Lauran ikuistama Vigevanon Piazza Ducale.
Täällä on vielä kesäkelit: Aurinko paistaa ja on 27 astetta lämmintä. Päätettiin lähteä yhdessä toisen suomalaistytön kanssa käymään päiväkahveilla piazzalla. Vigevanon piazza on muuten tosi kaunis. Tämän kaupungin ehdoton nähtävyys! Piazzan kahvilat ja niiden tunnelma on todellista piristystä muuten niin maleksivaan sunnuntai-päivään. Täällä on vähän niin, että aamusta ihmiset ovat liikkeellä 10-13 välillä. Iltapäivät ovat todella rauhallisia ja sitten taas klo 15.30 alkaa kadut heräämään henkiin. Muutama juuri vihitty avioparikin nähtiin, sillä monet parit haluavat ikuistaa päivänsä piazzalla otettuihin kuviin.

...ja edelleen Piazzaa.
Pitäisi alkaa suunnittelemaan vähän, mitä syyslukukaudella tehtäisiin päiväkodissa lasten kanssa. Ensi viikolla olisi tapaaminen pomon kanssa niin voisi vähän antaa omia ideoita tähän lukuvuoteen. Eilen muuten löysin aivan mahtavan lastenkirjan, jossa oli värikkäitä eläimiä, numeroita ja värejä englanniksi. Sitten huomasin Ikean uudessa kuvastossa muutaman jutun lastenpuolelta, joita voisi hyödyntää töissäkin. Ei siis muutakuin Ikeaan! :) Uudet opetusvälineet ihmeesti piristävät mieltä ja on mukava kun on jotain uutta lisää edellisvuoteen.

Tässä illan päälle lähdetään kavereiden luo syömään ja vaihtamaan kuulumisia. Huomisen tai koko ensi viikon työkuviot eivät ole vielä selvillä, mutta eiköhän se pomo jossain välissä jotain viestiä laita. On se vaan niin vaikeaa lomalta palailla töihin... Mutta eiköhän se työvire tästä vielä löydy. :)

Nessun commento:

Posta un commento